© 2005 Etelä-Hämeen Koirakerho ry

Takaisin Säännöt -sivulle

Etelä-Hämeen koirakerhon sääntöjä

 Vuoden Agilitykoira    Agility -kannustuspalkinto     Mejä -koira palkinnot
 Näyttelykiertopalkinto          Toko malja          Rockyn malja -kiertopalkinto

VUODEN AGILITYKOIRA -kiertopalkinnon säännöt
  1. Palkinto on perustettu vuonna 1993. Sääntöjä on muokattu vuonna 2003 ja 2008.

  2. Palkinnot on lahjoittanut Etelä-Hämeen Koirakerho ry kilpailtavaksi koirien agilitykilpailuissa toivoen näin voivansa kannustaa Koirakerhon jäseniä harrastamaan ko. lajia. Kiertopalkinnot jaetaan sekä mini-, medi- että maksiluokissa kilpaileville.

  3. Agilitypalkinnoista kilpaillaan kalenterivuosittain SKL-FKK:n hyväksymien kansallisten (FCI) agilitysääntöjen mukaisiin kilpailuihin osallistuneiden Etelä-Hämeen Koirakerhoa edustavien koirakoiden kesken. Palkintoon saa vuodeksi kerrallaan kiinnityksen Koirakerhon ohjaaja-koira-pari, joka kyseisen kalenterivuoden aikana on saavuttanut seitsemän hyväksyttyä kilpailutulosta, joista kertyvät pisteet lasketaan oheisen taulukon mukaan. Eniten pisteitä kerännyt koira on paras.

    Pisteitä kertyy seuraavasti:

PÄÄPISTEET

Tulos 1 luokka 2 luokka 3 luokka
0.00-0.99 4
8 16
1.00-5.99 3 6 12
6.00-15.99 2 4 8
16.00-25.99 1 2 4

LISÄPISTEET

1. Sijoitus 0-tuloksella

Sijoitus 1 luokka 2 luokka 3 luokka
I 3
6 9
II 2 4 6
III 1 2 4

Luokkanousu (SERT) 2 pistettä
KV-kisat CACIAG 3 pistettä
vara-CACIAG 1 piste

2. Kennelpiirin mestaruus

Sijoitus Pisteet
I 15
II 10
III 5

3. Suomenmestaruuskilpailuihin (SM) osallistuminen

Osallistuminen 5 pistettä

4. Maailman- ( MM ) / Pohjoismaidenmestaruus-( PM ) kilpailuiden karsintaan osallistuminen

Osallistuminen 5 pistettä

5. SM-ja PM-kilpailut, MM-/PM-karsinnat ja MM-kilpailut

Sijoitus SM- ja PM-kilpailut, MM-/ PM-karsinnat MM-kilpailut
I 30 pistettä
50 pistettä
II 25 pistettä 45 pistettä
III 20 pistettä 40 pistettä
IV 15 pistettä 35 pistettä
V 10 pistettä 30 pistettä
VI 9 pistettä 25 pistettä
VII 8 pistettä 20 pistettä
VIII 7 pistettä 15 pistettä
IX 6 pistettä 10 pistettä
X 5 pistettä 8 pistettä

Mikäli kahdella tai useammalla koiralla on tasavertaiset pisteet, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Mikäli koirat kilpailevat samassa luokassa, on voittaja se, jolla on eniten 1. sijoja, 2. sijoja jne.

  1. Palkinnon haltija on velvollinen hoitamaan sitä hyvin ja palauttamaan sen vuoden päätyttyä hyvissä ajoin ennen Koirakerhon vuosikokousta, jossa palkinto jaetaan.

  2. Palkinnon saa omakseen se koira, joka on ensiksi saanut siihen kolme (3) kiinnitystä.

  3. Kun joku kilpailija saa palkinnon omakseen, Koirakerho lahjoittaa uuden palkinnon kilpailtavaksi.

  4. Vuoden Agilitykoira -kilpailuun osallistuvat koirat ovat itse velvolliset toimittamaan tulokset vuoden loppuun mennessä koetoimikunnalle (sihteerin osoite). Tulosten todistamista varten tulee postittaa kilpailukirjasta tai tuomarin sihteerin lipukkeista kopiot. Tuloksista kertyneet pisteet tulee itse laskea valmiiksi pistetaulukon mukaisesti. Lisäksi tulee ilmoittaa koiran viralliset tiedot, kilpailuluokka ja omistajan yhteystiedot.

  5. Olosuhteiden joillakin tapaa ratkaisevasti muuttuessa tai Koirakerhon lopettaessa toimintansa menetellään palkinnon suhteen kuten muunkin Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n omaisuuden.

Nämä säännöt on Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n hallitus hyväksynyt noudatettavaksi.

Takaisin Säännöt -sivulle



Etusivulle