© 2005 Etelä­-Hämeen Koirakerho ry
KOULUTUS

Etelä­-Hämeen Koirakerho järjestää koulutusta mm. tokossa ja agilityssä. Koulutuspaikkoina kesäisin on Kirstulan kenttä m­oottoritien varrella, paitsi Pentti Nenosen pitä­millä agilityryhmillä jotka harjoittelevat Parolan ala-asteen yläkentällä. Talvisin koulutuspaikkana on matoilla päällystetty Pekolan lava Aulangontien varrella.

Pekolan syyskausi (8 kertaa) 20 euroa
Maksetaan tilille 426013-213191 viite 709

Agilitylisenssi

Jokaisen agilityryhmissä käyvän on hankittava vähintään C-lisenssi.
Ilman lisenssiä ei voi osallistua ohjattuun koulutukseen.
E-HKK ei hanki agilitylisenssejä keskitetysti, joten muistathan
hankkia lisenssin itse hankintajärjestelmästä sporttirekisterissä.

Lisätietoa lisensseistä Suomen Agilityliiton sivuilta

Ohjeita

  • Pidä ulkoalueet siistinä ja kerää koiran jätökset kakkapussiin!
  • Pekolassa koirien vieminen urheilukentälle kielletty!
  • Jos on poissa kaksi kertaa peräkkäin ilmoittamatta, voi menettää paikkansa ryhmässä! Poissaoloilmoitukset sähköpostilla tai tekstiviestinä. Puhelut kouluttajille mieluiten klo 16 jälkeen.
  • Koulutusajankohdat voivat muuttua! Joten ota aina yhteyttä kouluttajaan, jos sinulla on ollut koulutuksista taukoa esim. matkan tai juoksun takia.
  • Koulutusryhmäläisillä on velvollisuus osallistua kilpailujen järjestämiseen, talkoisiin yms. tapahtumajärjestelyihin!
  • Arkipyhinä ei ole koulutuksia.
  • Talvisin EI koulutuksia jos pakkasta -15 tai yli.
  • Koiran alaikäraja agilityyn on 10 kk.
  • Koulutuksiin liittyvät tiedustelut mieluiten puhelimitse klo 16 jälkeen tai sähköpostilla.

  TOKO-KOULUTUS
  talvikaudella 6.10.-7.12.08 ja 12.1.-12.4.09
Ma 18.00-19.00
TOKOKURSSI kilpaileville
Jonna Rusi
jonna.rusi @kolumbus.fi
Ti 19.00-20.00
OSAAVAT
Tuija Kulma
tuija.kulma @oikeus.fi
Su 18.00-19.00
PERUSTOTTELEVAISUUS
Katri Vlasov
katri.vlasov @konecranes.com
Su 19.00 ->
VAPAAVUORO
 
  AGILITYKOULUTUS
  talvikaudella 6.10.-7.12.08 ja 12.1.-12.4.09
Ma 19.00 ->
1-LK & KISAAMAAN TÄHTÄÄVÄT
Sari Siitonen
sari.siitonen @jippii.fi

040 775 9395

Minna Borodulin
minna.borodulin @netti.fi
Ti 20.00-21.00
OSAAVAT
Jukka Lehtoranta
jukka.lehtoranta @gmail.com


Milka Arjakari
milka.arjakari @ruukki.com
040 8443 146
Ke 18.00 ->
VAPAAVUORO
2-3-luokkalaisille jotka eivät treenaa maneesissa
Pe 18.00 ->
JONNAN RYHMÄ
Jonna Peltonen
050 530 2552
Agilitykoulutus maneesissa:

Ke 20.15 ->
2-3-LUOKKALAISET

Ke
20.15 ->
1-LK & KISAAMAAN TÄHTÄÄVÄT


Pentti Nenonen
03 637 2908 ilt.

vaihtuva kouluttaja
  NÄYTTELYKOULUTUS talvikaudella


To 27.11.2008 klo 18.30 - 19.30
To 04.12.2008 klo 18.30 - 19.30

To 05.03.2009 klo 18.30 - 19.30
To 12.03.2009 klo 18.30 - 19.30

Koulutukset pidetään Pekolan lavalla.
Tiedustelut Eeva-Kaarina Korpela, puh. 050-5302006.
Ei ennakkoilmoittautumisia, tervetuloa mukaan!

Etusivulle