07.08.2011 MEJÄ-koe Rengossa

Etelä-Hämeen Koirakerhon mejä-koe pidettiin jälleen tutulla paikallaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Rengossa Keski-Rengon Erän metsästysmailla ja Kakarin metsästysmajalla. Kokeessa oli 13 koiraa kymmenestä eri rodusta. Kokeen ylituomari Karla Sohlman tuli Tampereelta ja toinen tuomari Jukka Kuparinen Helsingistä.  Koetoimitsijana oli Ulla Ketola, emäntänä Tuula Lönqvist ja sihteerinä Marja Vaittinen. Lauantaina paikalla oli myös mukavasti ”sieniä” eli avustavia jäljentekijöitä koejälkiä tekemässä.

Koemaastot olivat koirille haastavat alueen runsaan riistakannan takia. Jälkiuskollisuus olikin kovalla koetuksella riistan hajujen pyörittäessä koiria hukkiin saakka. Kokemusta hankittiin ensikertalaisten avoimessa luokassa, kokemuksella taas selvittiin voittajaluokassa. Sään lämpeneminen iltapäivällä verotti myös joidenkin koirien voimia. Seitsemän koiraa löysi kaadolle saakka ja voitiin palkita tuomarien päätöksellä.

Koetoimikunta onnittelee palkinnoille päässeitä koirakoita ja kiittää kaikkia kokeeseen ja koejärjestelyihin osallistuneita kerholaisia.

Ylituomarin kertomus: ”Etelä-Hämeen Koirakerho ry järjesti mejä-kokeen 7.8.2011 Keski-Rengon Erän majalla ja mailla. Koetoimitsijana toimi Ulla Ketola. joka toimikuntineen järjesti erinomaisesti sujuneen kokeen. Kokeen ylituomarina toimi Karla Sohlman arvostellen jäljet AVO 1-5- ja VOI 6-7. Toisena tuomarina toimi Jukka Kuparinen arvostellen jäljet VOI 8-13. Jäljet olivat sääntöjen mukaisia ja hyvin koemuotoon soveltuvaan maastoon sijoitettuja. Jäljet olivat pääosin piilomerkattuja. Oppaat hoitivat päivän tehtävänsä hienosti. Kaatona käytettiin hirvensorkkaa. Laukauksensietotesti suoritettiin haulikolla ja kaikki koirat läpäisivät sen. Riistahavaintoina nähtiin hirvieläinten jälkiä ja jätöksiä. Koe päättyi klo 17.55.”

Tulokset

Avoin luokka

Jälki no 1
Cockerspanielinarttu Tähtimetsä Hilma, Hilla, omistaja ja ohjaaja Taru Kalkkila Janakkala, ohjaaja keskeytti kokeen ulkopuolisen häiriön takia.

Jälki no 2
Petit basset griffon vendeen uros Humisevan Harjun You are the one, Eka, omistaja ja ohjaaja Kati Luukkanen Janakkala, AVO 0.

Jälki no 3
Clumberspanielinarttu FI MVA Millijor´s Cheddar, Ruttu, omistaja Elina Kinnunen Janakkala, ohjaaja Mari Rantanen, tulos AVO 3 28 pistettä. Ruttu sai kiinnityksen tässä kokeessa ensimmäistä kertaa jaettuun avoimen luokan kiertopalkintoon Otteluvati.

Jälki no 4
Tanskandoggi uros Jättiläisen Xalmiakki, Kossu, omistaja ja ohjaaja Satu Eerola Hämeenlinna,
AVO 0.

Jälki no 5
Belgianpaimenkoiranarttu FI TVA BH Finn Noir Harmonic Girl, Kira, omistaja ja ohjaaja Kaarina Sipilä-Kettunen Hämeenlinna, AVO 0.

Voittajaluokka

Jälki no 6
Englanninspringerspanielinarttu Quadmir´s North Lilac, Lysti, omistaja ja ohjaaja Mari Rantanen Hämeenlinna, ohjaaja keskeytti.

Jälki no 7
Cockerspanieliuros FI JVA Tähtimetsä Charlie, Tahvo, omistaja Pertti Konola ja Taru Kalkkila Janakkala, ohjaaja Taru Kalkkila, tulos VOI 2 38 pistettä.

Jälki no 8
Lyhytkarvainen mäyräkoirauros FI JVA Tussarin Eetwartti, Eetu, omistaja Riikka Ilonen Padasjoki, ohjaaja Jukka Ilonen, tulos VOI 3 29 pistettä.

Jälki no 9
Cockerspanielinarttu Lecibsin Trixieball, Maija, omistaja ja ohjaaja Sirkka-Liisa Asp Jämsä,
tulos VOI 1 42 pistettä. Maija sai kiinnityksen voittajaluokan kiertopalkintoon Ottelupysti (jaettu vuodesta 2001).

Jälki no 10
Karkeakarvainen kääpiömäyräkoiranarttu Lilltax Ylva, Ylva, omistaja ja ohjaaja Tina Wegelius Hattula, tulos VOI 2 38 pistettä.

Jälki no 11
Keeshond uros Giltsun Broco, Osku, omistaja ja ohjaaja Outi Hälli Hämeenlinna,
tulos VOI 2 38 pistettä.

Jälki no 12
Cockerspanieliuros Elmers Goldmine Quatro Speed, Kero, omistaja ja ohjaaja Marja Vaittinen Hämeenlinna, VOI 0.

Jälki no 13
Novascotiannoutajauros Waterfox Ernesto, Urho, omistaja ja ohjaaja Taina Ketola Turku,
tulos VOI 3 29 pistettä.

Kokeen osallistujat ryhmäkuvassa
Takana tuomarit Karla Sohlman ja Jukka Kuparinen, edessä koirakot Satu ja tanskandoggi Kossu, Taru ja cockeri Tahvo, Kaarina ja belkkari Kira, Marja ja cockeri Kero, Antti pitelee cockeri Hillaa, Outi ja kessu Osku, Tina ja kk kp mk Ylva, Elina ja clumbbi Ruttu, Taina ja tolleri Urho, Mari ja sprinkku Lysti, Jukka ja lk mk Eetu, Kati ja bassetti Eka sekä Sirkka-Liisa ja cockeri Maija.

VOI-luokan voittaja Maija
OTTELUPYSTIN voittaja voi-luokan Maija

AVO-luokan voittaja Ruttu
OTTELUVADIN voittaja avo-luokan Ruttu