MEJÄ-palkintojen säännöt

MEJÄ-koira -palkinto

  1. Palkinto on perustettu vuonna 1993.
  2. Siitä voivat kilpailla Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n jäsenet SKL:n sääntöjen mukaisten metsästyskoirien jäljestyskokeiden tulosten perusteella.
  3. Palkinnoista kilpaillaan kalenterivuosittain.
  4. Siihen saavat ottaa osaa Koirakerhon jäsenten omistamat MEJÄ-kokeisiin oikeutetut ja niissä palkitut koirat.
  5. Kilpailussa palkitaan kolme parhaiten sijoittunutta MEJÄ-koiraa seuraavan pistelaskun perusteella:

    Voittajaluokka Avoinluokka
    palkinto pisteet palkinto pisteet
    1
    2
    3
    5
    4
    3
    1
    2
    3
    3
    2
    1
    Pisteiden mennessä tasan yhteenlasketut koepisteet ratkaisevat. Mukaan lasketaan kolmen parhaan kokeen tulokset.
  6. Palkinto jaetaan vuosittain jos ei Koirakerhon hallitus toisin päätä.
  7. MEJÄ-koira -palkintokilpailuun osallistuvat ovat itse velvolliset huolehtimaan koetulokset vuoden loppuun mennessä Koirakerhon hallitukselle sihteerin osoitteeseen.

Ottelupysti -kiertopalkinto

  • Jaetaan Etelä-Hämeen Koirakerhon järjestämässä MEJÄ-kokeessa parhaalle kerholaisen omistamalle koiralle palkintosijoituksen ja pistemäärän perusteella.
  • Ensisijaisesti voittajaluokan koirille.

Tikan malja -kiertopalkinto

  • Jaetaan Etelä-Hämeen Kennelpiirin MEJÄ-mestaruuskokeessa Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n jäsenen omistamalle parhaalle voittajaluokan koiralle.

Nämä säännöt on Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n hallitus hyväksynyt noudatettavaksi.