TOKO-malja kiertopalkinnon säännöt

  1. Palkinto on perustettu vuonna 1989.
  2. Sen on lahjoittanut Etelä-Hämeen Koirakerho ry. kilpailtavaksi koirien tottelevaisuuskokeessa eli TOKOssa toivoen näin voivansa kannustaa Koirakerhon jäseniä harrastamaan ko. koemuotoa.
  3. TOKO-MALJASTA kilpaillaan kalenterivuosittain SKL-FKK:n hyväksymien koesääntöjen mukaisiin tottelevaisuuskokeisiin osallistuneiden Etelä-Hämeen Koirakerhon jäsenten ja heidän ohjaamiensa koirien kesken.
  4. Palkintoon saa vuodeksi kerrallaan kiinnityksen se Koirakerhon ohjaaja-koira–pari, joka kyseisen kalenterivuoden aikana on saavuttanut kolmessa (3) tottelevaisuuskokeessa korkeimman yhteenlasketun pistemäärän. Pisteet lasketaan seuraavan taulukon mukaisesti:
Tulos Pisteet Tulos Pisteet Tulos Pisteet Tulos Pisteet
ALO I
ALO II
ALO III
4
2
0
AVO I
AVO II
AVO III
6
4
2
VOI I
VOI II
VOI III
8
6
4
EVL I
EVL II
EVL III
10
8
6

Mahdollisia lisäpisteitä saa seuraavasti:

Luokkavoitto ykköstuloksella +1 p

Piirinmestaruuskilpailun yksilösuorituksesta (vain EVL):
Sijoitus 1. +3 p
Sijoitus 2. +2 p
Sijoitus 3. +1 p

SM-yksilökilpailusta(vain EVL):
Sijoitus 1. +10 p
Sijoitus 2. +9 p
Sijoitus 3. +8 p
Sijoitus 4. +7 p
Sijoitus 5. +6 p
Sijoitus 6. +5 p
Sijoitus 7. +4 p
Sijoitus 8. +3 p
Sijoitus 9. +2 p
Sijoitus 10. +1 p

  1. Mikäli pisteet menevät tasan, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Mikäli koirat kilpailevat samassa luokassa ja pisteet menevät tasan, ratkaisevat koearvostelun yhteenlasketut pisteet.
  2. Palkinnon saa omakseen se Koirakerhon jäsen, jonka ohjaamat koirat ovat ensiksi saaneet siihen kolme (3) kiinnitystä.
  3. Palkinnon haltija on velvollinen hoitamaan sitä hyvin ja palauttamaan sen vuoden päätyttyä hyvissä ajoin ennen Koirakerhon vuosikokousta, jossa palkinto jaetaan.
  4. Kun joku kilpailija saa palkinnon omakseen, Koirakerho lahjoittaa uuden palkinnon kilpailtavaksi.
  5. TOKO-MALJA –kilpailuun osallistuvat ovat itse velvolliset toimittamaan koetulokset vuoden loppuun mennessä koulutustoimikunnalle (sihteerin osoite).
  6. Olosuhteiden jollakin tapaa ratkaisevasti muuttuessa tai Koirakerhon lopettaessa  toimintansa menetel-lään palkinnon suhteen kuten muunkin Koirakerhon omaisuuden.
  7. TOKOn kannustuspalkinto jaetaan sille Koirakerhon ohjaaja-koira –parille, joka kyseisen kalenterivuoden aikana on kilpaillut vain alokas- tai/sekä avoimessaluokassa.
Nämä säännöt on Etelä-Hämeen Koirakerho ry:n hallitus hyväksynyt noudatettavaksi.